Sinetin arvoista nuorisotoimintaa

  • Sinettiseurat ovat Nuori Suomen ja lajiliittojen valitsemia urheilun laatuseuroja. Sinettiseurassa lapsen on turvallista ja mukavaa liikkua.
  • Hiidenkiertäjät on ollut sinettiseurana koko sinettijärjestelmän ajan eli 90-luvun alusta alkaen.
  • Nuori Suomi sinetin lisäksi seuramme nuorisotoiminta on palkittu vuosien myötä useasti.
  • Viimeisin tunnustus oli Nuori Suomen ja opetusministeriön myöntämä lasten liikunnan paikallistuki syksyllä 1999. Palkinnon myöntämisen perusteena oli erityisesti Hiidenkiertäjien tekemä yhteistyö Lohjan koulujen kanssa.
  • Hiidenkiertäjien nuorisotoiminta on ympärivuotista ja monipuolista. Mukaan mahtuu tiukkaa kilpailua mutta myös muuta mukavaa yhdessäoloa. Syksyllä 1999 kysyimme nuorilta mielipiteitä suunnistuksesta ja toiveita tulevasta toiminnasta. Hikin nuorille suunnistuksessa on tärkeää lajin monipuolisuus ja haasteellisuus, mahdollisuus kehittyä sekä kaverit ja yhdessäolo.
  • Nuorisosuunnistuksen tavoitteena on ollut tukea koulujen suunnistusopetusta. Eräs tärkeä edellytys sille ovat ajantasaiset kartat koulujen lähialueelta.
  • Nuori Suomi
Yhteistyökumppanit:
14_seutulogo.gif
15_LUlogo.gif
16_lusplogo.gif
17_kisakallio_logo.gif
21_ADlogo.jpg
24_24_liikuntakeskus.png
©2010 Hiidenkiertäjät - OpenNet